OMENA-TOSCAPIIRAKKA
Pohja
4 munaa
2 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl sulaa margariinia
1 dl maitoa
Päälle:
6-8 kpl omenaa
Kuorrutus:
100 g margariinia
0,5 rkl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
0,5 dl maitoa
100 g mantelirouhetta
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet,
sulatettu margariini ja maito.
Sekoita taikinaa vain sen verran, että aineet tasoittuvat.
Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipannulle.Kuori
ja lohko omenat. Lado lohkot taikinan päälle.
Paista piirakkaa 225 asteessa keskiosassa noin 10 minuuttia.
Sulata
kuorrutusta varten kattilassa margariini, lisää joukkoon
vehnäjauhot, sokeri ja maito. Anna seoksen kiehahtaa koko ajan
sekoittaen. Sekoita joukkoon mantelirouhe.
Levitä seos ohuena nauhana puolikypsän piirakan pinnalle.
Tasoitta tarvittaessa.
Paista piirakkaa uunin ylimmällä ritilätasolla vielä 10-12
minuuttia.
|